perjantai 21. marraskuuta 2014

Yrittämistä, Luovuttamista, Toistoa

Jäänyt taas vähän tämä kirjottelu, mutta kävin kuin kävinkin noin kolmisen viikkoa sitten salilla viime postauksen jälkeen! Urheilusta tulee aina hyvä mieli, mutta kokoajan on silti päässäni sellanen tunne ettei oo kaikki ihan mukana ja mennään jollain 40%:sesti koko hommassa nyt mukana. Johtunee varmaan siitä, että joulukin on tulossa ja sitä sitten ajattelee, että mitä järkee antaa nyt itestään kuukauden ajan 110% jos heti aattona vedetään sitten nassu täyteen kinkkua ja perunalaatikkoa sun muuta.

Tässä nyt ollaan menty pitkään alamäkeen päin ja kovaa vauhtia. Nytkin on päällä ihan järkyttävä makeanhimo, vaikken ikinä oo makeesta kauheesti välittänyt (paitsi leivonnaisista). Mutta nyt viimeaikoina ajattelen kokoajan sitä miten paljon haluun vetää kakkua, karkkia, valkosuklaata, joulutorttuja, glögiä ja limsaa. Himot pahenee vielä iltaa kohti ja on levoton olo. Olen yrittänyt joka viikonlopun jälkeen lopettaa ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Onnistuinhan mä aikaisemminkin siinä ja siitä on todisteitakin, mutta hitto kun se on niin vaikeaa aloittaa. Totean kuitenkin tähän loppuun, että tämän viikonlopun jälkeen loppuu sit oikeasti. Sinnittelen jouluun asti, kunnes on taas luvat kunnossa mässäilyyn :D. Urheilupuolesta en lupaa itselleni mitään, mutta yritetään nyt kuitenkin vähän useammin kuin kerran kolmessa viikossa käydä siellä salilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti